Author name: admin_seirenka

Uusitut harjoitusajat!

Olemme tehneet muutoksia harjoitusaikoihin syyskautta varten, jotta myös perheillä olisi paremmat mahdollisuudet aloittaa karateharjoittelu. Nyt siis aikuisten ja junioreiden karaten alkeiskurssi järjestetään samaan kellonaikaan maanantaisin ja torstaisin. Uudet harjoitusajat näet täältä!

24 pientä ja 17 vähän isompaa

Syksyllä Seirenkaissa harjoitteli yhteensä 41 uutta innokasta kamppailijaa, 24 lasta ja 17 aikuista. Osa haki tehokkaita kamppailutaitoja, uusia haasteita ja kunnon kohotusta, osa hauskoja hetkiä liikunnan parissa ja uusia kavereita. Mormalescseni . Mitä sinä kaipaat? Kaikki kevään uudet kurssit alkavat tammikuussa. Ilmoittaudu mukaan!

Inspiroivia naiskamppailijoita

Kamppailumaailma saattaa joskus tuntua hyvin miesvaltaiselta ja miesten hallitsemalta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maailmasta ja omasta seurastammekin löytyisi upeita naiskamppailijoita. Naistenpäivän kunniaksi seuraavat keskenään hyvin erilaiset naiskamppailijat osoittakoon, että kamppailumaailmassa on todellisia mahdollisuuksia, tilaa ja tarvetta myös naisille, vaikka joskus sen eteen täytyykin todella taistella.

Mirka Loman, Seirenkain musta vyö sekä Fitnessin SM 2011

Henkilökuvassa Fitness SM 2011, Mirka Loman

Seirenkain harjoittelijoissa on paljon kiinnostavia henkilöitä, jotka ovat kamppailu-uransa lisäksi ehtineet tehdä, harrastaa ja saavuttaa monella muullakin alalla. Ensimmäisessä henkilökuvassa on Mirka Loman, karatessa mustan vyön saavuttanut seirenkailainen sekä vuoden 2011 Fitness Suomen mestari. Alla Östermanin Jarmo pureutuu muutamin kysymyksin Mirkan harjoittelu-uraan niin karatessa kuin muussakin urheilussa.

Näkökulma karateen – menikö juna ohitse?

Karate on jämähtänyt menneisyyteen. Vai onko? Kamppailun ja voimantuoton periaatteet ovat tuskin vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Siinä mielessä karate on taatusti tätä päivää. Sen sijaan yhteiskunta on loikannut uuteen ulottuvuuteen. Tältä osin useat karatea opettavat yhteisöt ovat kenties jämähtäneet japanilaisen karaten ensimmäisinä vuosikymmeninä sovellettuihin puolisotilaallisiin metodeihin, ja karate yhdeksänkymmentä luvun maitolaiturille – ainakin Suomessa. Samaan aikaan …

Näkökulma karateen – menikö juna ohitse? Read More »

Seirenkai karatea, jujutsua ja kamppailua uusilla sivuilla

Seuramme kehittyy jatkuvasti niin tatamilla kuin sen ulkopuolellakin. Uusien sivujemme tavoitteena on tarjota kiinnostavaa ja tarpeellista tietoa kamppailuharjoittelusta Seirenkaissa, joka parhaassa tapauksessa innostaa sinut mukaan kamppailemaan hyvään seuraan. Seirenkain uusien sivujen myötä aukeaa blogi, jonka kirjoittajana toimii pääasiallisesti Seirenkain Suomen pääopettaja Vesa Toropainen. Mahdollisuuksien mukaan myös vierailevia bloggaajia astuu parrasvaloihin. Julkaisemme muutamia kertoja kuussa näkökulmia …

Seirenkai karatea, jujutsua ja kamppailua uusilla sivuilla Read More »

Scroll to Top